Joulun aika 2026
Joulun ajan myyntimme järjestelyihin pieni muutos:
Tänä vuonna joulun valmistelut ovat meillä hieman erilaiset kuin aiemmin.
Työyhteisöämme on kohdannut pitkäaikainen sairastapaus, joka vaikuttaa toimintaamme ja tämän vuoden joulun ajan järjestelyihin. Tästä syystä emme valitettavasti myy tänä vuonna joulutuotteita suoraan omalta toimipisteeltämme.
Haluamme kuitenkin olla mukana asiakkaidemme joulun valmisteluissa!
Toimitamme tuttuun tapaan salaatti- ja joululaatikkokuormia paikalliseen S-marketiin, josta tuotteitamme voi hankkia joulupöytään.
Kiitos ymmärryksestänne, kärsivällisyydestänne ja siitä, että tuette paikallista yrittäjyyttä. Toivotamme kaikille jo tässä vaiheessa rauhallista joulun odotusta!
Lämpimin terveisin,
Pito-Alma
Juhlapalvelu Pito-Alma on vuonna 1986 perustettu juhlapalveluyritys, joka toimii nyt toisessa sukupolvessa.
Asiakkainamme ovat yksityiset henkilöt ja yritykset. Toimitamme juhlat kokonaisuudessaan tai vaikka pelkästään tuotteet. Päätoiminta-alueemme on Päijät-Häme, mutta osaamme suunnistaa myös muualle.
Pito-Almassa työskentelee ihmisiä, jotka pitävät työstään ja haluavat sen näkyvän myös Asiakkailleen.